Talkoopäiväkirja toukokuu2011-

a) VR:n lipunmyynti – luit oikein! Olimme viime viikolla Inarissa Aktiivin tapahtumassa ja Liisa oli hyvissä ajoin ostanut paikkaliput yöjunaan ja lipunmyyntisysteeminmuutoksen keskellä junaliput. Kymmenen metrin jonossa jäi eläkeläialennus merkaamatta. Junassa konduktööriltä kyselin, että onko mitäänmahdollisuutta saada alennusta vielä? Ystävällisesti hän leimaili lippua moneen kertaan, tarkisti työeläkekortin ja kehoitti menemään Rovaniemellä lippuluukulle. Ei luvannut mitään. No menin lippuluukulle ja kerroin ongelman. Halusin sekä meno-että paluumatkan alennettuna. Lipunmyyjä mietti vain hetken ja kysyi, käykö minulle, jos hän katsoo, miten tulee toimia ja haen paluumatkan alkaessa luukulta kirjekuoren lippuineen. Toki se sopi, pääsimme koko bussi matkaan heti ja lippujono ei pidentynyt vuokseni. Jo parin tunnin kuluttua myyjä soitti ja tarkisti käviskö minulle palautus vr:n matkasheillä, voimassa vuoden. Toki. Paluumatkan alkaessa hain sitten kirjekuoren, jossa oli normaalit liput ja matkashekki! Lippusysteemiä ei oltu vaivattu lainkaan.

Todella luovaa ja asiakasta huomioivaa toimintaaa. Ja varmasti vr:llekin halvempaa kuin monien kuittien esdestakaisin lähettely. Onko vr:llä aina mahdollisuus toimia näin joiustvasti vai pakotti lippunmyynninuudistus luovuuteen? Vai onko kyse pohjoisen ihmisen joustavuudesta?

b) Olin ottanut em. matkan ajaksi kotona modeemin pois päältä. Laitatessani sen uudelleen päälle vain virtavalo paloi. Reboottasin modeemin. Irroitin johdot ja antennit ja laitoin ne ja sitten virran päälle. Ei auttanut. Soitin Welholle. Poika kyseli, mitä olin tehnyt ja kehoitti vielä kerran ottamaan irti antennijohdon molemmista päistä. Jollei toimi, niin sitten vaihtamaan modeemi Sanomatalon myymälään. Tein näin, ei vilkun vilkkua yhteysportien valoissa. Menin seuraavana päivänä kevyen modeemin kanssa ja vaihto tapahtui heti. Viivakoodi tunnisti modeemin ja edellisen päivän asiakaspalvelu oli kirjannut virheen. Modeemi toimii nyt moitteettomasti. Kätevää ja helppoa. Nyt systeemi oli laadittu hyvin.

Maija

Liisa

Evon maisemissa luovuus kukoistaa, ja mieli virkistyy Sillä puolen tunnin jonotuskerralla sain vain maksaa makuuvaunupaikat, mutta en saanut vaunujen ja paikkojen numeroita, kun niitä ei vielä ollut tiedossa. Heinäkuussa kävin sitten jonottamassa (taas yli puoli tuntia) niitä numeroita, mutta en voinut ostaa matkalippuja juuri tämän uudistuksen vuoksi.

En nähnyt, mitä ruudulla tapahtui, mutta myyjän ja asiantuntijan ilmeistä voin päätellä, etteivät he olleet kovin tyytyväisiä järjestelmään. Olivat helpottuneita, kun pystyin heti tiskillä tarkistamaan, että liput todellakin tulivat minun sähköpostiini.

Onneksi en ole VR:n lipunmyyjä näinä aikoina...

Liisa

Torstai 8.9.2011

Viime päivinä olen miettinyt, kuinka vaikea on ymmärtää toisten ajatuksia, jos yhtäältä peruslähtökohta ajattelulle (ajattelun takana oleva paradigma) on erilainen ja toisaalta, jos toinen etenee yleisestä yksityiseen ja toinen yksityisestä yleiseen. Esimerkiksi arkkitehti näkee jo sielunsa silmin ja paperillakin kokonaisen asuinalueen kun taas

sinne muuttava asukas pohtii keittiökalusteiden toimivuutta. Kohtaavatko heidän ajatuksensa? Ehkä juuri tästä syystä minullakin on kotona maailman vaikeimmin avattavat ikkunat, niiden suunnittelussa on otettu huomioon korkeintaan, miltä ne näyttävät ulospäin... Toisaalta, jos ikkunoiden saranoita ja lukkoja miettisi tärkeimpänä asiana, niin talosta saattaisi tulla millainen vain tai ei edes taloa. Eli molemmat, kokonaisuus ja yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Arjessa vain usein on, että mietimme vain jompaa kumpaa. Aika harva osaa yhdistää pienet asiat toimivaksi kokonaisuudeksi ja vain harva jaksaa  kokonaisuuden ymmärtämisen jälkeen keskittyä vielä yksityiskohtiinkin. Tässä kohdin tarvitaan avointa päätöksentekoa ja luottamusta. Luottamusta siihen, että kokonaisuus on kunnossa, niin että on aikaa keskittyä pienempiin asioihin. Jopa maailmantaloudessa pätee tämä. Mutta jos ei koskaan ehdi keskittymään niihin yksityiskohtiin, saadaan monta kiveä kenkään, monia huteroita kohtia ja vähitellen kokonaisuuskin romahtamaan.  Jos taas keskitymme aina yksityiskohtiin saatamme toimia kuin hölmöläinen peiton suurentamisessa tai kuin varis tervatulla sillalla. Joskus ei kannata vain korjata vanhaa vaan on rakennettava kokonaan uutta. Itse asiassa tarvitsemme ammattitaitoa isoihin ja pieniin asioihin ja toinen toisemme työn arvostusta ja ymmärtämistä.

Talkookonseptin laadinnassa olemme jo aika pitkällä yksityiskohtienkin hiomisessa, lähetimme mm. ensi viikon talkoisiin tuleville tervetulokortin ja ryhmätekstiviestin. Molempien mukaanotto on ollut alusta lähtien suunnitelmissa, mutta niiden toteuttaminen vaatii puuhastelua, puhelinnumeroiden syöttöä muistiin, korttien osoitteiden kirjoittamista ja ennen kaikkea tätä ennen yhteystietojen etsintää. Ja puuhastelu voi tuntua joskus turhalta, vaikka ilman sitä ei saavuteta laatua. Mietinpä vaikkapa joitakin palveluja, ravintoloita tms. Juuri pienet yksityiskohdat saavat mm. Jyväskylän Yöpuu-hotellin ja ravintolan tuntumaan luxukselta. Siellä yövyn aina Jyväskylässä!

Maija

Torstai 1.9.2011

Leena luotsikurssilta soitteli eilen ja kertoi olevansa oikein innostunut torstai-illan kuunnelmasta, missä lapinlehmät hoitivat maisemaa maisemanhoitajan kanssa. Kuunnelmassa kerrotiin millainen siemenpankki maa on, pitää luoda vain oikeat olosuhteet, niin satoja vuosia maassa olleet siemenet itävät ja hienot kukkaniityt nousevat esiin. Leena oli miettinyt analogiaa meihin ihmisiin, kulttuuriin: millaiset mahdollisuudet meissä piileekään, kun saadaan valoa ja tilaa hengittää. Tietotaitotalkoot luotsikursseinne pyrkii juuri tähän valon ja tilan anatmisen opetella omaan tahtiin yhdessä, tuoda luovat ideat päivänvaloon.

Keskustelimme myös pisteytyksestä yhteisen tavoitteen löytämiseksi ja ohjaamisen , luotsaamisen vaikeudesta. Miten innostaa tuomatta liikaa omia näkemyksiä? Miten huomata se, millaista ohjausta kukin tarvitsee? Toinen on ujo, eikä kehtaa pyytää, toinen taas kertoo muidenkin puolesta, mitä jokainen haluaa - tiedostomatta, että vain omat halunsa tuo esiin. Toiset ovat jo vuosia käyttäneet koneita ja lukeneet manuaaleja, toisille talkoot voivat olla lähes eka kerta. Leena ainakin kertoi Evolla oivaltaneensa luotsin työn monipuolisuuden. Hän muutenkin kiitteli viikkoa onnistuneeksi. Kiitos Leena soitostasi!

Maija

Lauantai 27.8.2011

Evon luotsikoulutus on ohi ja paljon jäi taas ajateltavaa ja pohdittavaa. Kävimme hyviä keskusteluja Maijan aamunavausten pohjalta, mutta myös tuotosten tekemisen aikana, niiden herättämistä ajatuksista ja myös ongelmista, joita tietotekniikka ja verkot jatkuvasti aiheuttavat. Erittäin avaava oli pisteytys luotsikoulutuksen paikasta, jossa vaihtoehtoina olivat Sansibar (luotsikoulutuksessa oli paikan asiantuntijoita), Marbella, Evo ja Lappeenranta. Syvällisissä keskusteluissa painotettiin matkustamista paikan päälle, kestävän kehityksen näkökulmaa, verkkojen toimivuutta, ruoan saatavuutta, majoitusmahdollisuuksia. Näiden kautta pisteytys avautui todella hyvin avoimen päätöksenteon menetelmäksi.

Evo on luotsikoulutuksen ja talkoiden pitopaikkana viehättävä ja toimiva, mutta verkoissa on toivomisen varaa.

Liisa

Maanantai 22.8.2011

Lähdemme huomenna jälleen Evolle pitämään luotsikoulutusta. Olemme pakanneet, tehneet "opetussuunnitelmaa", miettineet käytännön ratkaisuja ja valmistelleet materiaalia. Samalla on käyty syvällisiä keskusteluja tärkeistä asioista, kuten motivaatiosta, hyvistä käytänteistä ja monista muista talkoisiin liittyvistä olennaisista asioista. Pisteytystä pohdittiin, ryhmäjakoja valmisteltiin ja mukaan otettavia varusteita mietittiin. Hyvin ajateltu on puoleksi tehty, ja nyt tuntuu siltä, että olemme ajatelleet ja suunnitelleet aika hyvin. Kun tunnemme paikan ja osan luotsattavista, on tosi mukava lähteä taas liikkeelle. Toivottavasti säät suosivat...

Liisa

Keskiviikko 17.8.2011

Kesä on lähes mennyt - ainakin mökkikausi. On aika palata arkeen ja kirjoittamisen pariin. Lueskelin muistin virkistämiseksi talkoopäiväkirjaamme ja huomasin monia ideoita vielä, joita emme ole toteuttaneet, monia ajatuksia, jotka ovat ehk kypsyneet tai unohdettu. Mm toimintatapojen muuttamisen vaikeus. Kuinka helppoa on palata entiseen rutiiniin ja unohtaa hyvät ajatukset mm talkoiden etukäteis- ja jälkikäteisviestinnästä. Onhan näitä ideoita kyllä työstettykin kesän aikana.

Yhtenä - ehkä uutena - ideana olen ajatellut talkoita, joissa keskitytään vain yhteisön hallinnon kehittämiseen: jakelulitoja, jäsenrekistereitä, kirjanpitoa, laskutuksen yhdistämistä kirjanpitoon, pöytäkirjojejn hallinnointia, kalenteria, arkistoa jne.jne. Tämä kaikkihan voidaan toteuttaa netissä - pilvipalveluna. Jos idea saa kannatusta, niin talkoot pystyyn. Pitänee ehkä sitä ennen vähän tutkiskella uusia ohjelmia, harjoitella omalla hallinnolla, joka sekään nyt ei niin esimerkillinen ole. Aika varma on, että jos kerran saa asiat kuntoon ja moni tietää, miten tulee toimia, osien ylläpitoa vasuutettu, niin yhteisöt voisvat hyvin. Keväällä kansalaisyhteiskuntaseminaarissa  Aaro Harju ja Jorma Niemelä esittelivät  vapaaehtotoisen ja omaehtoisen toiminnan selvitystä ja tarkastelivat tulevaisuutta

Selkeästi  suurimpia esteitä järjestyneelle toiminnalle on heidän tutkimuksensa mukaan byrokratian hoitajien  puute. Eli mistä sihteerit, taoudenhoitajat, jäsenrekisterin pitäjät jne?

Hallintoon keskittyville talkoille on siis tarvetta, mutta miten markkinoisimme ideaa? Ja löytyykö yhteisöstä yli viittäkään hallinnosta kiinnostunutta?

Maija

Keskiviikko 10.8.2011

Laurean koulutukselle on nyt paikka varmistettu, Tuusulan Metsäpirtillä. Paikkana tähän tarkoitukseen todella hyvä, mutta kulkuyhteydet lievästi hankalat. Maija arveli, että opiskelijoilla on varmasti sen verran survival-taitoja, ettei liikkuminen todellakaan ole ongelma. Siihen minäkin uskon.

Olli selvittelee erilaisia nettisivupohjia ja näyttää siltä, ettei niistä meidän kriteereillä ole runsaudenpulaa.

Nyt pohjustetaan Evon luotsikoulutusta ja syksyn talkoita, joita onkin useita tilauksessa, mutta ei vielä päivämäärää lukkoonlyötynä.

Liisa

Torstai 4.8.2011

Evon luotsikoulutusta ja Laurean tilavarauksia pukattiin eteenpäin samoin kuin sähköisten aineistojen arkistointia.

Vielä on ihmisiä lomilla, kun sähköposteihin tulee pikaisia lomavastauksia, mutta arvelen silti, että aika moni vilkaisee viestinsä aina silloin tällöin. Itse en ainakaan pystynyt lomallakaan olemaan koko aikaa ilman yhteyksiä, vähintään joka toinen päivä katsoin sähköpostini, mutta en sentään reagoinut ihan kaikkeen...Evolle on muuten ilmoittautunut jo 12 henkilöä, mutta muutama mahtuu vielä mukaan...

Liisa

Keskiviikko 3.8.2011

Olemme Ollin kanssa ahertaneet nettisivujen parissa, arkistoineet, siirtäneet power pointteja slideshareen, tehneet artikkeliluonnosta ja testanneet syksyn osallistujalomaketta.

Eilen väännettiin tulostimen kanssa, kun se kieltäytyi loman jälkeen yhteistyöstä. Verkotkin olivat vähän vinksallaan, nettiin ei meinannut päästä millään. Johtuiko tilanne siitä, että lomalaisia palasi töihin ja verkoilla oli enemmän käyttäjiä vai oliko selitys jotenkin "yliluonnollisempi..." Laurean kanssa on taas syksyn alkajaisiksi uusien opiskelijoiden talkoopäivä, ja meille sopivan paikan löytäminen tällä aikataululla onkin tuskan takana. Virityksiä on vireillä, saa nähdä, onnistuuko. Kaikki meille tutut paikat ovat varattuja, nyt etsitään uusia...

Liisa

Perjantai 29.7.2011

Töissä kuukaudenvaihteen tilannetta selvittämässä, Johanna ja Juho ovat tehneet koko viikon hommia, kun olivat keskiviikkona talkoilemassa Kannelmäessä. Työtila ollut kaaoksen vallassa, kun loman aikana vahattiin lattiat ja tehtiin muitakin kunnostustöitä.

Onneksi töitä pystyy tekemään muualtakin kuin työhuoneesta, kunhan vain puhelin ja verkko toimivat. Olen kuitenkin havainnut, etteivät verkot toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmin, vaikka laitteiden pitäisi olla kehittyneempiä...ainakaan meidän mökillä eivät toimi entiseen malliin. Sähköpostin pystyy juuri ja juuri lukemaan, mutta liitetiedostot eivät aukene eivätkä liiku. Pankkiasioidenkin hoito sieltä on takkuisempaa kuin ennen. Puhelin ilmoittaa vähän väliä, että "verkkoyhteys menetettiin", vaikka ollaan ihan ihmisten ilmoilla.

Mutta maanantaina ollaan taas jo normaalipäiväjärjestyksessä.

Liisa

Keskiviikko 6.7.2011

Syyskuussa on Aktiivin palaveri Inarissa ja lähdemme sinne koko joukolla. Päätimme säästää ympäristöä ja matkustaa junalla, ja kun syksyllä on Lapissa ruska-aikaa, ajattelimme pelata varman päälle ja hankkia matkaliput ajoissa.

Hoidin sitä asiaa tänään, ja virkailija oli ystävällinen ja yritti parhaansa, mutta eihän homma tullut yhdellä kerralla valmiiksi, ei lähellekään. Tätä on tämä tietotekniikan aikakausi.

Menin hakemaan lippuja Keravan asemalta, kun olen oikeastaan kesälomalla ja Kerava on lähempänä kuin Helsinki. Netin kautta en voi lippuja ostaa, koska VR:n järjestelmä ei taivu siihen, että Juho tulee reissuun Turusta ja haluaisi päästä samaan hyttiin Ollin kanssa.

Jätin autoni 5 min. paikalle, kun kuvittelin, että homma hoituu nopeasti. Jouduin kuitenkin siirtämään autoani puolen tunnin parkkipaikalle, kun olisi sentään ollut liikaa saada vielä sakot (Keravan asemalla saa herkästi sakot, olen lukenut paikallisesta lehdestä).

Sain paikat haluamiini juniin ja haluamiini vaunutyyppeihin, mutta paikkojen numerot saa järjestelmästä vasta 23.7. jälkeen. Sama juttu paluupaikkojen suhteen (numerot saa 26.7. jälkeen), eikä systeemi edes antanut myydä junalippua Juholle suoraan Rovaniemeltä Turkuun. Ryhmälippu alennuksineen on mahdollinen, mutta senkin saa vasta joskus heinäkuun lopulla! Virkailijalla oli suuria vaikeuksia seurustella systeemin kanssa, koska VR uusii järjestelmänsä juuri syyskuun loppupuolella, eikä hän tiennyt, voiko meidän lippujamme edes saada vanhan systeemin kautta. Yritettiin kuitenkin, ja nyt on paikkaliput ilman numeroita saata ja maksettu. Aikaa kului reilut puoli tuntia.

Tuli mieleeni, että onkohan näitä juniakaan enää syyskuussa olemassa, kun lipunmyynti on näin hankalaa. Ja minulla on tiedossa ainakin yksi lisäreissu Hgin rautatieaseman lippuluukulle.

Prosessia seuratesssani mieleeni muistui aika, jolloin junalippuja myytiin joka asemalla ja myyjä kirjoitti kalkeeripaperin kanssa lipun paikasta A paikkaan B eikä siinä monta minuuttia kulunut. En muista, miten makuupaikkoja varattiin ja myytiin, soitettiin ilmeisesti puhelimella varaus. Aloin epäillä, että onko oikeastaan mitään säästetty tietotekniikalla?

Juho ja Johanna ovat hioneet talkoomallia tällä viikolla, että syksyllä olisi uusille talkoojärjestäjille ja talkoolaisille antaa hyvät lähtötiedot ennen talkoita.

Liisa

Perjantai 1.7.2011

Lomallelähtöä on valmisteltu, ikkunanpesijää varten raivattu tilaa ja lattioita tyhjennetty, että peseminen ja vahaus sujuu loman aikana kitkattomasti. Rovaniemi tarvitsi selityksiä ja tarkennuksia maksatushakemuksiin, ja pistimme ne taas eteenpäin niin nopeasti kuin pystyimme.

Luin aamulla busissa Hannu Raittilan Ulkona-teosta, jonka lajityyppiä on hiukan vaikea määritellä. Hän kirjoittaa esseemäisiä päiväkirjamerkintöjä, kun hän on taiteilijaresidenssissä Brysselin lähellä kirjoittamassa Linnan Pohjantähdestä radiokuunnelmasarjaa. Häm havainnoi pyöräretkillään ympäristöään ja analysoi belgialaista yhteiskuntaa verkostoitumisen kannalta. Hän kirjoittaa, että sikäläinen haja-asutusalue (jossa lähin kaupunki on noin 10 km:n päässä) tulee loistavasti toimeen taloudellisesti, mutta ei välttämättä henkisesti ja kulttuurisesti. Hän kirjoittaa, että kylien palvelustruktuuri on jäänyt elämään markkinaehtoisesti, ja että ylitiheäksi virittynyt talouteen perustuva verkko (jossa liikkuvat ihmiset ja tavarat) synnyttää taoudellisia arvoja. Vaikutteet eivät enää siirry, kun ihmiset lakkaavat liikkumasta yksityishenkilöinä ja matkaavat vain työpaikan ja kodin väliä kuin koneen osat. Tällainen verkko toimii talousalueena, mutta ei sosiaalisena verkostona, taloudelliset arvot pysyvät mutta muut arvot rapautuvat, siis Raittilan mukaan.

Tästäpä tulikin mieleeni Tietotaitotalkoot ja niiden merkitys sosiaalisen verkoston vahvistajana, siis taitojen ja osaamisen lisäämisen lisäksi. Näiden pidettyjen 100 talkootapahtuman tuomalla kokemuksella ja Susannan tutkimustaan varten keräämän tiedon mukaan talkoissa on merkittävä seikka juuri sosiaalisuus, ajan ja kokemusten jakaminen toisten ihmisten, useimmiten ennestään tuttujen kanssa. Sillä talkoothan pidetään valmiille yhteisölle, siellä ollaan mukana ja oppimassa porukkana. Tätä puolta, siis sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen vahvistamista, ei kuitenkaan toistaiseksi arvosteta eikä ymmärretä, tärkeää on vain talouden ja kilpailukyvyn säilyttäminen.

No, tätähän on näissä blogimerkinnöissä jauhettu ennenkin, mutta halusin sen kirjata tänne, kun Raittila sen niin selkeästi esimerkein kuvasi. Kannattaa muuten lukea tuo Raittilan kirja, siinä on monnia muitakin hyviä havaintoja ja kiteytyksiä.

Liisa

Keskiviikko 29.6.2011

Jatkanpa vielä tuosta maanantain mikrosim-jutusta. Siihen nimittäin liittyy taas tätä tietoyhteiskunnassa törmäilyä, tai hiljaisen tiedon esiinkaivamista. Sitähän me täällä harrastamme oikein olan takaa, ja myös sen näkyväksi tekemistä.

Menin siis operaattorin palvelupisteeseen laitteen (iPadin) ja kahden mokkulan kanssa, joista toisen mikrosim on siis padissa. Numero saatiin selville ja kävi ilmi, ettei simissä eli liittymässä ole vikaa. Apua ei sii slöytynyt, joten menin Humaciin, jossa omenakoneet tunnetaan.

Siellä kerrottiin, että operaattorilla on ehkä vaihdettu verkon asetuksia, ja nyt padi käyttää vanhoja asetuksia eikä pääse niillä enää verkkoon. Sain neuvoksi, että kun painaa laitteen virtanappulaa ja toisen lyhyen sivun keskellä olevaa pyöreää nappulaa (mikä lieneekään nimeltään) yhtä aikaa yli 10 sekuntia, laite joutuu hakemaan uudet asetukset. Voilá! Siinähän se, homma toimii. Mutta tätä tietoa ei saatu ostotilanteessa (ei ymmärretty kysyä) eikä sitä myöskään löytynyt manuaalista. Operaattorillakaan ei tätä tietoa osattu kertoa. Onneksi tieto löytyi jostakin ja vielä kävelymatkan päästä.

Kaiken kaikkiaan: näissä tietoyhteiskunnan pätevöitymiskuvioissa on tosi paljon asioita, mitkä pitää löytää niihin törmäilemällä eli kantapään kautta. Tietoyhteiskunnan "niksinurkkaa" tarvitaan, mutta se ei saisi olla yksistään netissä (missähän muualla?), sillä jos nettiin ei pääse, ei niksinurkastakaan ole apua. Joku puhelinnumero, jossa vastaa ihminen heti eikä viiden arvailunumeron ja monen jonotuksen jälkeen, sillä jos ihminen ei osaa tunnistaa ongelmaa, hän ei saa apua tilanteeseen, sillä hän ei edes tiedä, mitä polkua pitkin edetä.

Liisa

Maanantai 27.6.2011

Työpaikalla on hiljaista ja ulkona näyttää melkein helteiseltä. Tulin aamulla kumppanimme Soneranpalvelupisteen kautta töihin, kun yksi (=toinen niistä) mikrosim-korteista lakkasi toimimasta.

Jonotin hyvän tovin, mutta asiani ei edennyt minnekään, koska minulla ei ollut mukanani tietoa simin numerosta. Kaikki tiedot ja sopimukset ovat täällä toimistolla, joten teen nyt uuden kierroksen palvelupisteen kautta. Ihmettelen kylläkin, eivätkö he pysty "lukemaan" korttia...

Katsoin Porvoon talkoissa tehdyn CD:n, aika hienolta näytti. Klubitalolaiset ovat innostuneet meidän talkoomallistamme, Evolle luotsikoulutukseenkin on tulossa muutama. Sinne muuten sopii vielä, joten kannattaa ilmoittautua tuosta oikeanpuoleisesta linkistä.

Liisa

Torstai 23.6.2011

Juhannus painaa päälle ja sää on muuttunut koleaksi. Maksatushakemuksiamme käsitellään Rovaniemellä, sillä olemme saaneet muutaman selvityspyynnön, joihin lähetin juuri sähköisesti pitkät raportit ja postitse näytteet paino- ym. töistä.

Onneksi meillä on täällä nettisivuilla lähes kaikki dokumentit, tehdyt tuotokset, kuvagalleriat, pidetyt alustukset, tapahtumatuotokset, joista näkyy, missä milloinkin on oltu ja mitä tehty. Arvelen, että harvassa hankkeessa homma on yhtä läpinäkyvää ja tarkasti dokumentoitua kuin meillä. Silti riittää kuitenkin selvitettävää, mm. junalipuista ei riitä maksutosite, vaan pitää olla vielä lisäksi itse junalippu, joita nyt sitten lähettelen postitse. Ja näytteet käyntikorteistamme ja painotuotteistamme.

Nyt joka tapauksessa juhannuksen viettoon ja ensi viikolla lisää selvityksiä, jos nyt antamani eivät riittäneet...

Liisa

Tiistai 21.6.2011

Kaksi aihetta mielessäni: puhelulaskun omituisuudet ja paikallisen yhetisöllisyyden motiivit. Aloitan ensimmäisestä, helpommasta. Jatkan toisesta myöhemmin.

Sain toukokuun laskun kuukauden loppupuolella. Ihmettelin sen suuruutta, erityisesti palvelutilausten 18 euroa. Maksoin laskun, mutta päätin kuitenkin selvittää tuon erillisen 18 euroa. Soitin asikaspalveluun ja kuulin, että olisin osalllistunut äänestykseen, tilannut tavaroita, osallistunut mielipiteiden ilmaisuun, soittanut aikuisviihteeseen.... No näin en ollut tehnyt, vannotin asiakaspalvelulle ja pyysin tarkempaa kuvausta siitä, mitä olin tehnyt. Saan sen halutessani postitse kotiin, mutta se maksaa 8 euroa! Utelias kun olen, halusin tuon kirjeen. Varsinkin, kun asiakaspalvelu valisti minua tiedolla, että jos tiedoissa on virhe, saan tämän 18+8 eli 26 euroa takaisin seuravassa laskussa. Suljin puhelimen ja ihmettelin ääneen mistä on kyse. Silloin muistin ja muutkin muistivat, kun olin harjoitellut puheliäänen muuttamista iPhoneen. Olin edellisenä iltan nauhoittanut lapsenlaseni keksimää laulua ja nyt sormeni syyhysivät muuttaa se hälytysääneksi. Nokian puhelimessa se on ollut helppoa, sen kun muuttaa, mutta i iPhone4:ssa, ei! Sain tietää linkin, minkä kautta laulun voi muuttaa ensin tarvittavaan formaattiin ja sitten siirtää iPhoneen. Tein jonkin virheen ja jouduin  sivulle, missä tätä palvelua tarjottiin, muunsin formaatin ja lisäsin puelinnumeron, mihin ääni lähetetään. Sain vastaviestin: ääni on lisätty ja voit koska tahansa kuukaudessa vaihtaa soittoäänen valikoimistamme, maksu 6 €/kk! Nopeasti - alle minuutti, poistin palvelun ja varmuuden vuoksi vielä uusin palvelun poiston. Siis kahdessa minuutissa 3 tekstviestiä!  Tämä siis teki tuon 18 euroa.

Odtin kirjettä varmistaakseni tiedon:

Kirjeessä oli:

Palvelutilaukset, ryhmä IV , aikuisviihdepalvelut ja kolme riviä:

17**** kello 2:34:41          4,88

17**** kello 12:34:42         4,88

17*** kello   12:34:34        4,88

Yhteensä 14,64  +alv

Eli, mitä kostuin näistä tiedoista?

Laskussakin oli myös päivämäärä ja kolme tapausta. Siis ihan samat tiedot.

Ihmeellistä telesalaisuutta, ettei saa itse tietää omasta laskusta suljetussa kuoressa kenelle joutuu maksamaan!!

Reilumpaa kaupankäyntiä olisi myydä vaikkapa näitä soittoääniä ja varmistaa, että tilaaja on ne halunnut. Mutta varmasti liikaa vaadittu. Mutta se, että saa tietää, mistä maksaa, ei ole liikaa vaadittu!   Kommentoi!

Kannattaisikohan ottaa yhteyttä kuluttajaliiton lakimieheen, viestintävirastoon, liikenne ja viestintäministeriöön tms, jotta meitä kuluttajia ei huijattaisi "tietoyhteiskuntapalveluilla?"

maija

Sunnuntai 12.6.2011

Viestintäleirillä. Kuuntelen tätä kirjoittaessani leiriradioita ja Andy Töölöstä toivoi juuri musiikkia. Andy lähti leiriltä noin kolme tuntia sitten! Radion toimittajat olivat innoissaan. Nettiradiokin toimii! Samalla saan toiselta leirltä lähteneeltä viestin numerosta, mihin pitää ottaa yhteyttä, kun näyttää jalassani olevan punkinpurema. Leiri on yhtä huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä. Kirjoitinkin aiheesta juuri huomiseen Tietotuuttiin. Susanna on ottanut yhteyttä ja komentoinnut oppimis/opettamismerkintääni päiväkirjaan. Hän jatkaa oivallisesti pohdintaa:

nimi : susannak

sähköpostiosoite :

Kommentti : tärkeitä kysymyksiä. Olen itse ajautunut liki kriisiin koko opettamis/oppimis-teeman kanssa ja ajattelen, että ehkä ei voi sen enempää kehittää kuin opettaakkaan vaan ikään kuin ojentaa kartan kysyvälle ja kertoa siitä mitä itse tietää, taitaa ja näkee -> ilman että sen enempää kehottaisi tai varoittaisi toisia oman esimerkin tai kokemuksen suuntaan. Etenemisen dynamiikka ja vaikuttavuus lähtee sitten kunkin yksilön tai yhteisön omasta voimasta siihen suuntaan kuin on lähteäkseen.

Voi toki ottaa ohjaavammankin otteen, mutta silloin kantaa myös vastuun siitä että se minne on muita ohjaamassa on toiselle hyväksi - ja kukapa sitä tietäisi. Toisaalta ei ole reilua, jos tietää tai taitaa jotain mitä muidenkin olisi hyvä tietää ja taitaa - ja päättää varovaisuuden nimissä olla tätä tietoa ja taitoa jakamasta!

Mietin myös haluttomuutta. Oppiminen muuttaa (peruuttamattomasti) sekä oppijaa että maailmaa. On paljon asioita, jotka herättää kiinnostusta - jos omaksuu uutta on osaltaa muutamassa sekä itseään että maailmaa siihen suuntaa mihin omaksuttu tieto ja taito asioita muuttaa. Mietin että tietty vastahakoisuus ja yhteensopimattomuus, vastaanrimpuilukin on ehkä sittenkin myös paikallaan - asiassa kuin asiassa. On ehkä joku vissi viisaus siinä ettei teini-ikäiset kritiikittömästi halua aikuisiksi eikä koko yhteisö tietoyhteiskuntaan: on ehkä hyvä että meillä on ristiriitaisia käsityksiä muutosten suunnasta. Samoin voi olla hyvä ettei kaikki yhteiskunnan sektorit integroidu yhteen jne. Olen (osittain ja tällä hetkellä) kallistumassa sille kannalle että tietty epätahtisuus ja erirytmisyys on myös vahvuus: Ehkä meidän kuuluu rymistellä eteenpäin erilaisia kokemuksia jakaen ja toisaalta torjuen - tämä epätahtisuus on tietynlainen kontrolli sille ettei mennä suuntaan eikä toiseen liina vauhdikkaasti ja kritiikittömästi: ehkä riittää että olemme käytettävissä ja annamme mahdollisuuden - > olosuhteiden dynamiikka hoitaa sitten asiat siitä eteenpäin. No - tämä oli nyt tämänhetkistä ajattelua..

Maija

Perjantai 11.6.2011

Aika sujahtaa leirillä huomaamatta. Maailman uutiset jää lukematta, kun omat kymmenen "uutiset" ovat kiehtovampia yhdessä katselemisen hetkiä oma Tietotuutti aamulla paras herättäjä jne. Minäkin innostuin Tietotuuttiin kirjoittamaan talkoolaisile tutusta pisteytyksestä:

Sanelusta avoimeen päätöksentekoon

Kuka päättää, mitä syödään? Kuka päättää, minne mennään lomalla? Kuka päättää, mihin kouluun menen, mihin ammattiin valmistun? Entä kuka päättää muutammeko? Jokaisen arkeen liittyy paljon päätöksiä, isoja ja pieniä, rutiininomaisia ja kauaskantavia yksittäisiä päätöksiä. Ei ole yhdentekevää, kenen mielenmukaisia ne ovat. Eikä se, saako osallistua yhteiseen päätöksentekoon, tuoda oma käsityksensä mukaan suunnitelmiin.

Aina yhteisen tavoitteen luominen ei ole helppoa. Ehkä kaikki eivät haluakaan osallistua, ehkä aika on väärä, ehkä jollain on jo valmiina niin voimakas mielipide, että muita ei sitten kuunnellakaan. Itse asiassa tämä lienee tuttua kaikille. Mutta ei kannata ruikuttaa, jos haluaa, että osallistuva demokratia toimii, että päätöksenteko on avointa, vaan etsiä uusia tapoja toimia, uusia ongelmanratkaisutekniikoita.

Leirin ruokalistan laatiminen on oiva paikka opetella yhteistä päätöksentekoa. Kokeilimme sitä eilen iltapäivän ruokalistaa laadittaessa. Käytimme niin kutsuttua pisteytysmenetelmää – jo monella aikaisemmalla leirillä testattua ja Tietotaitotalkoissa noin 100 kertaa harjoiteltua menetelmää.

Päätöksenteko alkoi aivoriihellä. Jokainen esitti ainakin 5 erilaista ruokaa, mitä voitaisiin tehdä. Ehdotukset liikkuivat hernekeitosta strutsinmuniin ja kaikkea siltä väliltä.  Aivoriihi on ratkaisun etsimisen luova vaihe ja siinä ei saa arvostella toisten ideoita, vaan keksiä itse aina vaan mielestään parempia ehdotuksia. Muutaman erehdyksen jälkeen tämä onnistuikin hyvin. Tosin jotkut sitten heittäytyivät aika  hulvattomiksi idea nikkareiksi, mutta se ei haittaa prosessin kulkua. Huonot ideat jäävät jo seuraavassa vaiheessa unohduksiin ja hulvattomimmat  saattavat johtaa uuteen ideaan.

Aivoriihivaiheen jälkeen jokainen sai antaa ja antoi 5 pistettä mieluisille vaihtoehdoilleen, joko kaikki 5 yhdelle tai sitten ripotteli ne muutamille vaihtoehdoille. Eniten pisteitä saanneista vaihtoehdoista kerättiin sitten pari meny - vaihtoehtoa, niin että  kukaan ei jäsi ihan unohduksiin, valittiin sitten kumpi tahansa vaihtoehdoista. Vaihtoehtoja olisi voinut olla enemmänkin. Nyt valitut olivat: Valkosipuliperunoita ja possunkyljyksiä paellapannulla sekä ruokaisia salaatteja  tai sitten porokäristy, muusi ja kasvishernekeitto.

Valinta näiden kahden välillä oli vielä oma prosessinsa: Laadittiin pisteytystaulukko, (www.tietotaitotalkoot.f/pisteytys)  ja listattiin erilasia ominaisuuksia: maku, terveellisyys, lähiruoka ja helppous. Tyydyimme näihin neljään ominaisuuteen, sillä osa osallistujista rupesi jo hyytymään koko menetelmälle. Annoimme 10 pistettä sille ominaisuudelle, jota arvostimme eniten. Maku sai tämän arvon viiden osallistujista pitäessä sitä tärkeimpänä asiana. Osa olisi valinnut helppouden ja osa lähiruoka/luomuruoka-ominaisuuden. Terveellisyyskin oli yhden mielestä tärkein. Jo keskustelu ominaisuuksien pistearvoista toi esiin osallistujien käsitykset siitä, mikä on tärkein asia päätöksenteossa. Muut ominaisuudet saivat arvot 5-9. Luvut olivat suhteutettu maun 10:iin.  Tämän jälkeen tarkastelimme kumpi  ruokalistavaihtoehdosita sai 10 kunkin ominaisuuden kohdalla ja mikä oli toisen vaihtoehdon arvo tähän suhteutettuna. Kiivaimman keskustelun aiheutti se,  että on luomupossu 6 kilometrin päästä paljon enemmän lähiruokaa kuin poro. Lopullinen tulos saatiin kun laskettiin ominaisuuden ja vaihtoehdon saaman arvon painotettu keskiarvo.

Poronkäristys voitti, vaikka Henkka, Risto ja ak antoivat toiselle vaihtoehdolle 5 pistettä ja yrittivät joka kohdassa argumentoida ykkösvaihtoehdon puolesta. Tämä osittaa, että menetelmä on demokraattisempi ja avoimempi kuin se, että  ak olisi päättänyt ajaa possutilalle ostamaan possua ja kertonut muille, mitä tehdään ruokasi.

Luoviin menetelmiin kulutettu aika- vaikka se tuntuu sillä hetkellä pitkältä - on itseasiassa aika lyhyt. Mitä muuta sillä ajalla olisi saatu aikaan? Enemmän, paremmin? Esimerkiksi ruokapisteytys opastaa avoimeen päätöksentekoon, mahdollistaa hiljaistenkin äänen, poistaa nurinat, tutustuttaa toisten ajatteluun, luo avointa työskentely-ympäristöä Millä muulla tavalla siihen käytetty puoli tuntia toisi saman tuloksen? Kuitenkin aina on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että se on ajanhaaskausta. Ja näin sitten usein  luovutaan hyvästä käytänteestä. Näin on tapahtunut leirilläkin.

Jospa nyt onnistuisimme yhdessä paremmin? Unelmani avoimesta päätöksenteosta olisi silloin  lähempänä toteutumista .

Kiitos eiliselle ip-ruokaryhmälle kommenteista, osallistumisesta ja tekemisen ilosta!

Maija

Perjantai 11.6.2011

Viikko on sujahtanut viestintäleirin merkeissä Vihdissä. Täällä taas testataan ja päivitetään talkoiden taustalla olevaa ajattelumallia, jossa tehdään yhdessä, opitaan toisilta, nautitaan yhdessä työn tuloksista jne. Täällä leirillä näkee hyvin konkreettisesti, miten tällä yhdessä tekemisen mallilla leiriläisten toimeen tarttuminen lisääntyy, itseohjautuvuus kasvaa, rohkeus tuottaa omia sisältöjä lisääntyy. Luotsikoulutuskin on meneillään.

Maanantai 30.5.2011

Oppimista on tutkittu ja teoretisoitu varmaan maailmansivu. Kullakin on lisäksi vielä omaan kokemukseensa perustuva käsitys siitä miten opitaan, miksi opiitaan, mitä tulisi oppia jne. Mielessäni on kaksi erilaista pääasiaa, jotka ohjaavat oppimis-ilmiötä - ainakin minulla: sisäinen motivaatio tehdä tai osata jotain ja esimerkin voima. No tuo ensimmäinen asia, sisäinen motivaatio, onkin sitten taas vaikea juttu. Mikä on sisäistä ja minkä vain luulen olevan sitä? Ulkoisen pakon kyllä ymmärrän, silloin kun se selvimmin on näkyvillä. On esimerkiksi pakko maksaa laskut ja opetella taas kerran pankin muuttama ohjelma uudelleen  tms. Tai on tehtävä ruokaa niistä raaka-aineista, mitä on saataviilla - silloin kun ei ehdi/viitsi mennä  kauppaan. Kieliä pitäisi osata, miksi? Koska muut sanovat, että et selviä ilman ueamman kielen osaamista. Tämä ei kyllä ole ollut kovinkaan riittävä motiivi. Olenkin kuullut sanottavan, että kieltä oppii parhaiten sängyssä, eli kun rakastuu toisen kieliseen ja haluaa ymmärtää ja vaihtaa ajatuksia. Itse en ole tätä kokenut, joten en tiedä varmasti, onko näin.

Miksi opettelin maalaamaan öljyväreillä? Ei kukaan käskenyt,  kukaan ei ehdottanut, eikä ollut esimerkkikään. Ja ainakin yhden vuoden ajan opiskelin liki itku kurkussa, niin vaikeaa se oli. Mutta sen jälkeen todella hienoa, maalatessa unohtaa muut asiat. Hyvät opettajat edesauttavat oppimista, palaute palkitsee ja ohjaa. Välillä kuullut teoriatunnit ovat joskus tylsiä, mutta jos saa samlla malata, niin aika kivoja ja opettavia. Mutta osaanko maalata? En varmasti suhteessa muihin ihmisiin, mutta suhteessa siihen, mitä osasin 10 vuotta sitten, aika kivasti.  (Miten osaamista oikeastaan voi mitata ? Milloin jonkin asian osaa?)

Miten lapsi oppii maalaamaan? Hän kokeilee ja katsoo hiukan vierestä, miten toinen tekee, pyytää maalaamaan samaa kuvaa, sotkee ja aloittaa uuden paperin. Vähitellen kuva saa jo ominaispiirteitä. Pitäsikö lapsen kokeilunhalua hillitä opastuksella vesivärienkäytössä? Olen huomannut, että  se, että ottaa esiin useamman vesikupin ja pensselin auttaa aika paljon, ei tarvitse kieltää eikä käskeä. Eikä asettaa tavoitteita.

Voiko lapselle  liikaa teoretisoida asioita ja siten tappaa halu tehdä? Tämänkin olen kokenut, kun muutama vuosi sitten maalasin kahden pikkupojan kanssa ja vanhemman kanssa juttelimem samalla vastaväreistä ja valooresita. Pienempi rupesi kiukuttelemaan jaj itkemään ja potkimaan kuvaa. Onneksi huomasin, että kyse oli puheesta ja rupesimme keskustelemaan häntä kiinnostavista asioista. Ja maalasikin meidän kanssa tosi kivan kuvan tämän jälkeen rauhallisesti.

Miten tämä ääneenajattelu liittyy talkoisiin? Aika paljon. Voimme talkoissa tappaa joidenkin innostuksen liioilla teorioilla ja kertomalla, mitä kaikkea esimerkiksi taitto-ohjelmalla voi tehdä, ennenkuin on edes taitettavaa...

Mutta voimme myös olla ylimielisentuntuisia, jos emme kerro asioista silloinkaan, kun niitä kysytään. Voimme editoida hienojakin juttuja esimerksi ja sitten neuvoa niitä, jotka haluavat saman oppia jne. Lukemattomia erilaisia tapoja, yksilöitä, osaamisia, tavoitetita tulee jotenkin osata havainnoida ja ymmärtää ja sopeutua kuhunkin tilanteeseen. Vain oman oppimisen kautta asioita ei voi katsoa. Mutta pelkästään didaktiikkakaan lukemalla ei selviä. Varsinkaan, jos kyse on sosiaalisesta tapahtumasta ja tekemisestä ja oppiminen on vain hieno lisä tapahtumaan. Kommentteja olisi kiva saada!

Maija

Torstai 26.5.2011

Päivän keskustelunaihe on rasismi. Eikä niin huono aihe olekaan. On hyvä aina tiedostaa itsessään erilaisia piirteitä, mm. olenko ikärasisti? Henkilökohtaisesti en usko olevani, vaan voin olla jopa päinvastoin, rasisti niitä kohtaan, jotka luokittelevat ihmisiä erilaisiin luokkiin iän, sukupuolen, ihonvärin, kansalaisuuden vamman tai minkään seikan perusteella. Toisaalta tiedän, että tilastoja tehdessä on pakko luokitella ihmiset erilaisiin ryhmiin. Onko tässä jo rasismin itu kasvamassa?

Erittäin iloinen olen tällä hetkellä ensi kesän - jo parin viikon päästä alkavan - viestintäleirin suhteen. Leirille tulee kaikenikäisiä, puolesta vuoteen yli 70-kymppisiin ensikertalaisiin ja yhdessä on tarkoitus tehdä lehdet, videot, uutiset , kioskit, ruoat jne. Talkoot ovat antaneet aika paljon evästä houkutella arimmatkin mukaan tekniikan käyttöön ottamaan ensi askeleita vaikkapa mielipiteen kirjoittamisessa. Leirille saamme ehkä oman piirustusnurkan ohjaajineen niile, joita tekniikka ei niin kiinnosta.  Tehdyt työt tietysti saavat asianmukaisen arvostuksen.

Leirille tulee myös osallistujia eripituisiksi jaksoiksi joko koulun, työn tai harrastuksen vuoksi. Kaikki kuitenkin osallistuvat toimintaan.

Leirin moni-ikäisyys ja moni-aikaisuus ja monitoiminnallisuus on kasvanut yli 20-vuoden ajan evolutionäärisesti. Sen on mahdollistanut kokemuksen myötä syntynyt sallivuus ja alusta asti mukana ollut kokeiluhenkisyys. Olen sitä mieltä, että leiri on tulevaisuuden tekemistä parhaimmillaan! Leiri on tulevaisuuden yhteisön yksi esimerkki. Esimerkki siitä, miten ikäsidonnaisesta toiminnan järjestämisestä voidaan päästä irti kaikkia rikastuttavaan yhdessäoppimiseen ja olemiseen.

Maija

Keskiviikko 18.5.2011

Kesken talkoiden piipahdin pariksi tunniksi Metropolian ammk:hon miettimään luotsikoulutuksen alkua, mitä voisimme opettaa tulevaisuuden työelämästä ja johtamisesta mallimme avulla. Keskustelussa nousi esiin kysymys kahdesta tulevaisuuden taidosta, joita ei juurikaan opeteta, ei ehkä voikaan opettaa, mutta jotka ovat tulevaisuudessa, miksei nykyäänkin, tärkeitä taitoja: ennakkoluulottomuus ja epävarmuuden sietokyky.

Talkoissa me hiukan näitä opimme ja viestintäleirillä aika paljon, ainakin jos on mukana monena kesänä. Jos etukäteen sanoo osallistujille, että tule oppimaan ennakoluulottomuutta ja epävarmuuden sietokykyä, niin tällöinhän orientaatio on jo valmis ja itse asia jää ehkä vajaaksi? Työelämässä ja miksei vapaa-aikanakin - tulee kuitenkin eteen tilanteita, mihin ei voi mitenkään varautua, pitää vain uskaltaa ottaa tilaisuudesta kiinni ja olla lamaantumatta.

Mietin, mitä itse tekisin, jos olisin tilanteessa, missä ei tiedetä, mitä tapahtuu tai miksi. Mukana ryhmä ihmisiä. Varmaankin aikani katseltuani yrittäisin saada jonkinasteisen aivoriihen aikaan, mitä tehdään, missä ollaan? Ja sitten jaettaisiin työt ja ruvettaisiin hommiin. Kaikkia pitäsi kuunnella ja kaikki pitää saada mukaan. Mutta jotain tällöinkin pitää tietää ja osata. Kun mietimme esimerkiksi vapaa-aikaa ja ennalta-arvaamattomaan suhtautumista kertoi yksi mukana olijoista esimerkin, kuinka hänen sukulaistyttönsä selvisi tsunamista hengissä, koska oli edelliskesänä harjoitellut hurjan paljon sukeltamista ja ottanut aikaa, kuinka kauan pystyy sukeltamaan. Hän oli niin harjaantunut, että osasi automaattisesti tsunamin tullessa näin toimia.  Ja  osa ihmisistä osasi kiivetä puihin, rientää vuorille ja yleensä toimia ilman opastusta. Taito, joka jokaisella tulisi olla. Saadaanko sitä koulussa? Halutaanko kaikki liikaa pureskeltuna ja valmiiksi ohjelmoituna? Uskallammeko edes kesällä järjestää ad hoc tapahtumia? Luottaa ihmisiin?

Maija

Tiistai 17.5.2011

Susanna kävi Eerikinkadulla. Olipa virkistävä ja avartava keskustelu. Susanna on löytänyt jotain uutta selitystä tietoyhteiskuntakehitykselle, kirjoittanut ja tulkinnut näkyväksi sen, mitä ainakin kuvittelen ajatelleeni tietotaitoatlkoita tehdessäni ja uusia verstaita meittiessäni. Susanna kirjoittaakiin asiasta tutkimuspäiväkirjassaan.

Uskallan miettiä ääneen keskusteluamme paikan merkityksestä, paikan muuttumisesta tilaksi. Paikka sinällään ei vielä ole merkittävä, vasta ihmiset ja tekniikka yhdessä tekevät siitä tilan. Jos nyt tekniikka ja ihmiset ovat yhdessä ilman paikkaa, niin ei sekään ole kestävää vaan virtuaalista. Juureva tila syntyy kaikkien kolmen yhteisestä olosta. Ajattelen vaikka hautausmaaa: sinällään se on paikka, missä on hautoja (fyysinen tila tekniikka). Mutta kun paikalle sapuu surevia ihmsiä, se muuttuu tilaksi, missä surraan ja ajatellaan. Se henkistyy.

Nytpä tuli kiire paikkaan, joka muuttuu kohta tilaksi, eli kellariin suunnittelemaan viestintäleiriä!

Maija

Torstai 12.5.2011

Jatkanpa näitä tietotekniikan ihmeellisyyksiä: Kävin eilen operaattorini palvelupisteessä, kun vuosi sitten ostetun puhelimeni (iPhone 3) sopimus alkaa päättyä. Tiedustelin, millä ehdoilla voin jatkaa. Olin tosi yllättynyt, kun jatkoksi tarjottiin pakettia 39 €:n kk-hintaan, johon kuuluu tietty määrä puheluita ja uusi puhelin, iPhone 4. Edellyttää kahden vuoden sopimusta. Ilmoitin, etten missään tapauksessa halua uutta puhelinta, kun tuoreessa muistissa on se parin päivän intensiivinen työ, minkä Maija joutui tekemään tietokoneensa kanssa siksi, että vaihtoi puhelimensa uudempaan.Piti uusia koko tietokone käyttöjärjestelmää myöten, ja siinä hötäkässä katosii yhtä ja toista tarpeellista. Koska olen puhelimeeni tyytyväinen, en halua ryhtyä tällaiseen älyttömyyteen vain siksi, että saisin uudempaa mallia olevan puhelimen. Myyjämies oli aika ihmeissään, kun minulla onkin kerralla maksettu puhelin enkä ole kiinnostunut uudemmasta... Eikä pakettia kuitenkaan voi purkaa, siis en saa edullista puhelupakettia ilman puhelinta. Tämäkö sitten on kestävää kehitystä?

Lisäksi halusin ostaa tähän vanhaan puhelimeeni uuden suojakuoren, kun vuoden vanha silikoni on vähän veltostunut eikä pysy päällä. Kummastukseni oli suuri, kun "näin vanhaan" (=vajaa vuosi) puhelimeen ei enää ollut myynnissä minkäänlaisia suojakuoria, kävin kahdessa kaupassa. Ehkä niitä jossakin vielä olisi, ainakin netin kautta saattaisi löytyä, mutta silti! Vuoden vanha puhelin on jo niin vanha, ettei siihen saa varusteita! Mihin me olemmekaan joutuneet tämän tekniikan vanhenemisen kanssa ja miten olemme tähän suostuneet?

Entistä suuremmalla syyllä pidän kiinni vanhasta puhelimestani ja kartoitan näitä liittymätarjouksia...ja ihmettelen.

Liisa

Keskiviikko 11.5.2011

Arjen pieniä harmeja tietoyhteiskunnassa: Pitkäaikainen sähköpostiosoitteeni loppui, koska se oli sidottu laajakaistaan. En ollut edes huomannut sen päättymistä, koska se ei ollut ainut osoite. Tosin hiukan ihmettelin, miksi en enää saa tietoja erääntyvistä laskuista, kutsua Tutkaksen seminaareihin, jäsenkirjettä liitosta jne. Mutta en noita nyt osannut aktiivisesti kaivatakaan. Mutta eilen ilalla minun piti varata kirja HELMETistä. Ja en tietty muistanut salasanaa. Tilasin uuden salasanan, mutta se postitettiin vanhaan sähköpostiin. No, hoidin asian käymällä kirjastossa.

Tietoyhteiskunnassa ainakin Tiedonsiirronyhteiskunnassa pitäisi sähköpostiosoite olla  ikuinen. Kohtahan kaikilla ei ole pysyvää fyysistä osoitetta tai ainkaan postia ei kanneta. Turha lähettää sähköisiä laskuja bittiavaruuteen mm.

Ehdotankin, että jopa hallitusohjelmassa tulisi kansalaisten toimintaedellytyksistä pitää huolat luomalla ikuinen oma sähköpostiosoite kaikille. Vastaukseksi ei riitä iki-palvelu, niin hyvä kuin se onkin. Mutta ei riittävä.

Maija

Tiistai 10.5.2011

Kuinka vaikeata onkaa muuttaa tapaa toimia! Vaikka olisi kuinka hyvät kokemukset jostakin hyvästä käytännöstä, niin ellei se ole jo tapa, niin tavaksi muuttaminen vaatii vaivaa ja joka hetkistä tiedostamista - tai taas repsahtaa vanhoihin tapoihin. Arkisimmin tämä näkyy ruokatottumuksissa,kun kerran lipsuu dietissä, niin sitä lipsuu sitten jo herkemmin uudestaan ja taas on vanhoissa tottumuksissa. Hyvä päätös muuttaa esimerkiksi työmatkaa, kävellä jotain toista reittiä, lipsahtaa muutaman kerran jälkeen samaan vanhaan rutiiniin. (Jollei olisi rutiineja, niin mikään ei pyörisi).

Luovien ongelmanratkaisumentelmien kanssa on sama juttu: vaikka hyvin tietää, että niitä käyttäen saa parempia päätöksiä ja luoviin mentelmiin kulutettu aika- vaikka se tuntuu sillä hetkellä pitkältä - on itseasiassa aika lyhyt. Mitä muuta sillä ajalla olisi saatu aikaan? Enemmän, paremmin? Esimerkiksi talkoiden ruokapisteytys opastaa avoimeen päätöksentekoon, mahdollistaa hiljaistenkin äänen, poistaa nurinat, tutustuttaa toisten ajatteluun, luo avointa työskentely-ympäristöä Millä muulla tavalla siihen käytetty puoli tuntia toisi saman tuloksen? Kuitenkin aina on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että se on ajanhaaaskausta. Ja näin sitten luovutaan hyvästä käytänteestä. Tietotaitotalkoot toimintamallina - yhdessä yhteisen asian tekeminen avoimesti - on myös vaikea ottaa arkikäytäntöön.

Olemme talkootoimistossa useaan otteeseen puhuneet siitä, että viritämme jokaisen koneen videotykkiin ja heijastamme. Näin työskentely olisi tosi avointa - pienessä tilassahan se on nytkin sitä, mutta selkeästi tykkien avulla vielä avoimempaa. Mutta miksi emme tee näin? Olemme kaikki sitä mieltä, että hieno idea! Yksi syy on varmasti ihan konkreettinen, meillä ei oikein ole seinätilaa. Pitäisi ottaa luovuus käyttöön, miten toteuttaisimme idean. Miksi emme heijasta vaikkapa kattoon? Eihän ole tarpeen koko ajan katsoa toisen tekemistä? Liisa juuri tuossa sanoi, että kokeillaanpa tuota! No katsotaan, miten pian.

Tämä sama asia on ongelmana talkoissakin. Todella monta kertaa on havaittu, että tuotosten heijastaminen usealle samanaikaisesti nähtäväksi on hyvä idea. Joissakin paikoissa se onnistuu hyvin, mm Evolla ei ole vaikeuksia asentaa valkokankaita tai ottaa ikkunoissa jo valmiina olevia valkoverhoja käyttöön. Mutta sitten on tiloja, joissa se on tosi vaikeaa, mm atk-luokat! Jos näissä tilossa vaatii heijastusta, niin saa vain sääliviä katseita - ja näin into asentaa valkokankaat katoaa. Ja kun juuri silloin pitäisi jaksaa ponnistella uuden toimintatavan käyttöönottamiseksi. Estävätkö rakenteet sittenkin uusien toimintamallien käytön? Jos näin on, on purettava rakenteet, on laitettava kouluissa oppilaat pyöreän pöydän muotoon, on heijasettava kattoon, on uskallettava olla erilainen, poiketa totutusta! Kyllä sen kaikki lopuksi hyväksyvät, jos kyse on paremmasta mallista. Mutta kuinka pian? Kuitenkin tämä vaatii herkkyyttä nähdä, milloin uusi malli toimii, onko muutosvastarinta liian suuri? Ja nöyryyttä tunnustaa olleensa väärässä ja palata vanhaan tai toiseen uuteen malliin..

Olenkin nyt aika varma, että hyvä käsikirja siitä, miten talkoissa toimitaan, on avuksi. Nyt on aika ruveta kirjoittamaan sitä, kun kokemukset ovat karttuneet ja voi jo aika monesta asiasta olla perustellusti jotain mieltä, kirjoittaa ohjeita, kuvata työkaluja, käytäntöjä ja esimerkkejä! Pitäiskö tietotaitomalli jotenkin suojata? Ja vaatia, ettei voi käyttää sanaa, ellei noudata ohjeita viimeisen päälle? Vai onko tämä jo liikaa uskoa omaan mallliin? Olisipa kiva lukea kommentteja!

Eli ei kun kirjoittamaan!

Maija

Torstai 5.5.2011

Jatkuvasti pohdin: Kenelle tietotaitotalkoot sopivat, kenelle ei? Parhaat talkoot ovat, jos yhteisöllä on todellinen, ehkä jo kauankin toivottu, tarve tehdä lehti tai nettisivut. Ja jos yhteisön jäsenet vielä tuntevat toisensa, on luotsaaminen helppoa. Tulosta syntyy ja kaikki ovat tyytyväisiä. Talkoomalli siirtyy toimintaan ja seuraava tuotos syntyykin jo omin voimin. Huonoiten talkoomalli sopii, jos talkoisiin tulevilla ihmisillä ei ole yteistä tavoitetta eikä oikeastaan haluakaan tehdä mitään. He ehkä ovat saapuneet kuuntelemaan alustuksia ja perehtymään käsiteltäviin asioihin. Jos ihmiset eivät vielä tunne toisiaan, niin talkoomallin käyttö on todella haastavaa! Miten motivoida ihmiset tekemään heille jotain vierasta asiaa?  Itse asiassa, onko siinä mitään järkeä? Jos kyse on koulutuksesta, niin opintopisteiden ja oppimisen motivoimana saadaan varmasti jotain aikaan - ja ehkä siinä samalla opitaan yhdessätyöskentelyn malli. Ruokaa voi aina tehdä yhdessä - lähes kaikki pitävät hyvästä ruoasta ja sen tekeminen yhdessä on hauskaa ja vastahakoinenkin ilahtuu, kun näkee, kuinka paljon halvemmaksi itsetehty ruoka tulee.

Talkoiden tavoite: viestintävalmiuksien vahvistaminen toteutuu, kun yhdessä käytetään tietotekniikkaa totusta poikkeavalla tavalla. Näin tapahtuu myös, jos yhteisö aiemmin kokemansa tarpeen sijaan luotaakin tulevaisuutta. Parasta tässä tapauksessa jälleen on, jos yhteisöllä on tarve yhdessä kehittää omaa tulevaisuuttaan, jos sillä on yhteinen ongelma, mihin etsiä vastausta. Tulevaisuusverstas ihan perinteisesti (Jungk) järjestettynä sopii tällöin parhaiten. Ja jos kyse on talkoista, niin tuotokset esitetään joko lehtenä, videona, kuunnelmana jne.

Kuitenkin myös tulevaisuusajttelun herättäminen sopii tieotaitotalkoot malliin. Tällöin tuotos on yhteisen tulevaisuuden ymmärtäminen, omien toimenpiteiden merkityksen näkeminen ja toisten ajattelun tunnistaminen.

Talkoot etenevät tällöin vakiotyökalun - ruokapisteys-  käytön jälkeen tulevaisuustaulukon täyttämiseen. Tällöin viimeistään huomaa, kuinka samankaltaisesti voidaan erilaisia ongelmia lähestyä: ongelman pilkkominen osiin ja lopuksi synteesin luominen ovat perusasioita kaikkien mukaanottamiseksi päätöksentekoon. Ruokapisteytyksessä kyse on arjen jokapäiväisimmästä asiasta: Mitä tänään syötäisiin?  Tulevaisuustaulukossa taas syleillään  koko maailmaa, sen talousjärjestelmien kehitystä, ympäristön tilaa, teknologiaa jne.  Ja palataan täältä arkeen: mitä luodut tulevaisuuden näkemykset merkitsevät itsekunkin arkisessa elämässä. Tulevaisuuden arkeen pääsee kiinni parhaiten draaman avulla. Arjen tarinan dramatisointi ja taltiointi tuo tulevaisuuden lähelle ihoa. 

Tulevaisuusajattelun herättämisen talkoissa on tuotos syntynyt tulevaisuuden tietämisen näkökulmasta ja se on suuremmalle joukolle motivoiva, kuin esimerkiksi historia, jota luomassa on ollut ehkä vain pieni osa talkoolaisista.

Ja kun kesä tulee viikonloppuna, niin on viimeisen pääskysen aika:

Luotsin roolit ja vastuut

Toimii näin

Vie periksiantamatta, kurinalaisesti ja samalla joustavasti Talkoo prosessia etapilta toiselle

Ei toimi näin

Joutuu helposti sekavuuden valtaan, kun erilaiset odotukset, vaatimukset ja käsitykset nousevat esille

Onpa taas sattuvasti kirjoitettu! Kun yhdistää tämän ohjeen tuohon edellä olevaan pohdintaan, kenelle talkoot soveltuvat, niin huomaa kuinka vaikeasta asiasta on kyse. Jos nyt joutuu luotsaamaan porukkaa, jolle talkoot eivät ehkä sovellu lainkaan, niin joutuu kyllä helposti sekavuuden valtaan, kun erilaiset käsitykset nousevat esille. Miten siinä sitten periksiantamatta vie prosessia eteenpäin? Varsinkin, kun samalla haluaa olla demokraattinen ja kuulla kaikkia? Enpä keksi muuta ratkaisua kuin miettiä etukäteen tilanteita ja tsempata itseään periksiantamattomuuteen, mutta joustavuuteen! Eli olla ihme!

Maija

Kirsikkapuiden kukinnan aikaa

Tila laajenee fyysisen tilan ja virtuaalitilan yhdistelmäksi. Tänään menin sitten ostamaan varsinaisia matkalippuja ja päättelin, että menenkin Järvenpään asemalle, kun muutenkin liikuin siellä. Hyvä arvaus, jonoa ei ollut juuri lainkaan. Mutta luukulla kuluikin sitten 55 minuuttia. Mielenkiintoista seurata, kun uuden Opera-järjestelmän asiantuntija neuvoi lipunmyyjää, jolle minä olin ensimmäinen asiakas. En saanut selville, oliko hän ihan uusi VR:llä vai uusi tämän järjestelmän käyttäjänä. Olisi myyjälle tietysti voinut sattua helpompikin asiakas ensimmäiseksi, sillä minulla oli yhden matkan peruutus, neljä matkaa Hesasta Rovaniemelle ja takaisin ja yksi matka Turusta Rovaniemelle, paluu Helsingin kautta Turkuun, ja piti vielä osua samaan makuuvaunuhyttiin. Asiantuntija neuvoi myyjää oikein hyvään luotsitapaan puhumalla, ei tunkenut omia näppejään koneelle, puhui rauhallisesti ja hillitsi hyvin hermonsa, vaikka koko ajan joku temppuili tai toimi väärin. Lippuprintteri ei suostunut toimimaan ollenkaan, mutta onneksi liput voi laittaa tulemaan minun sähköpostiini. Huomasin kyllä niitä eteenpäin jakaessani, ettei hommaa ole ajateltu ihan loppuun, onnistuin kuitenkin.