3. Songan talkoot 18.4.2009

Songan netti- ja videotalkoot pidettiin kylätalolla pitkän lauantaipäivän 12 tunnin talkoina. Mukana oli 18 talkoolaista Songan ja Sinettän kyliltä. Talkoolaisista 6 oli yli 64-vuotiaista, joten varsinaisia talkoolaisia oli 12. Songan kylän talkoissa tehtiin useampia tuotoksia: kylän nettisivuja ja kylän markkinointiaineistoa. Tutustu talkootuotoksiin.



Väkeä oli kylätalon täydeltä, koneita riittämiin, kaksi valkokangasta ja kaksi tykkiä. Kolmaskin tykki olisi ollut tarpeen, sillä tykkien avulla useampi ihminen pääsee "vaikuttamaan" eli kaikki näkevät tuotoksen koko prosessin ajan ja pystyvät myös sanomaan mielipiteensä jo tekovaiheessa eivätkä ainoastaan arvostelemaan lopputulosta. 

 

Oli mahtavaa olla sellaisen materiaalimäärän äärellä: aktiivinen (Vuoden 2007 lappilainen kylä) kylä on järjestänyt paljon tapahtumia ja myös kuvannut niitä ahkerasti. Kuvia riitti ihmisistä, paikoista, luonnosta, vuodenajoista ja melkein mistä tahansa.

 

Tässä kuvia päivän aherruksesta:


Alkupalaverissa pohjustettiin päivän töitä ja jaettiin tehtäviä.
Alkupalaverissa pohjustettiin päivän töitä ja jaet...
Koneiden ääreen ja töihin!
Koneiden ääreen ja töihin!
Homma on jo pitkällä ja kuvaa siirretään sivuille. Kriittinen joukko katsoo hyväksyvästi työn tulosta.
Homma on jo pitkällä ja kuvaa siirretään sivuille...

Ilman ruokaa ei talkoissa jaksa. Lohi menossa uuniin.
Ilman ruokaa ei talkoissa jaksa. Lohi menossa uuni...