Kuvat talkoista esitetään täällä, uusimmat kuvat ensimmäisinä. Syyskuun viimeisenä päivänä 2011 oli Laurean luotsikoulutuksen kolmas pitkä päivä. Päivän aikana tehtiin kuunnelma ja video.
14.9.2011
Tänään aloitan Tietotaitotalkoiden henkilökohtaisen markkinoinnin. Tämän päiväkirjan tavoitteena on kirjata ylös markkinointitoimenpiteet. Aluksi selvitän pääkaupunkiseudun vapaaehtoisorganisaatioita. Tietotaitotalkoiden markkinoinnin tarve havaittiin, kun tarkasteltiin yhdessä pisteytyksen avulla tulevia toimenpiteitä.
Leena
27.7.2011
No niin - olen luvannut itselleni ja ohjaajille toimittaa kokonaisuuden kommenteille elokuun alussa eli ensi viikon maanantaina. Tätä kohti olen kulkenut koko kesän. On tunnustettava, että urakka on ollut isompi, kuin arvasinkaan ja edelleen on joitain asioita, jotka vielä katson. Kokonaisuus on kuitenkin kasassa...johtopäätöksiä en kirjoittanut (koska asiat voivat vielä
Tietotaitotalkoot saivat 14.4.2010 Liikenne ja viestintäministeriön arjen tietoyhteiskunta teko- tunnustuksen.